Nina Tapio
Nina on pop & Jazz konservatoriossa opiskellut musiikin moniammattilainen. Hänet muistetaan niin Taikapeilistä kuin Idols-tuomaristosta. Nina on kiertänyt konsertoimassa Japania, Amerikkaa ja Australiaa myöten Adiemuksen sekä lauluyhtye Rajattoman kanssa ja antanut äänensä lukuisiin animaatioihin kuten esim. Pieni Merenneito ja Egyptin Prinssi. Teatterin lavalla hänet on nähty mm. musikaaleissa Les Miserables, Miss Saigon, Avenue Q,, Kesäyön Hymyilyä, Housut pois, Pieni kauhukauppa sekä Mamma Mia.
Nina keikkailee tällä hetkellä 11-henkisen ”Säädyttömät” bändin kanssa.
Nina Tapio kuvailee suhdettaan Queeniin näin: Olen kuunnelltu Queenin musiikkia jo alle 10-vuotiaasta saakka ja jumaloinut heidän stemmalaulantaa ja Freddie Mercuryn suvereenia äänenkäyttöä. Queen kuuluu edelleen ehdottomiin suosikkeihini!
(Kuva: Vilja Vuolle)