Tatu Siivonen on Hämeenlinnasta kotoisin oleva ja nykyisin helsinkiläinen freelancenäyttelijä, joka on opiskellut Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntyön laitoksella vuonna 1998-2002. Hänen vahvaa baritoniaan on kuultu lukuisissa musikaalipäärooleissa ympäri Suomea (mm. Cabaret, Kolmen pennin ooppera, Peter Pan, Tulipunakukka).
Parikymmenvuotisen näyttelijäuransa aikana Tatu on näytellyt monipuolisesti niin teatterin lavoilla kuin kamerankin edessä TV:ssä ja elokuvissa (mm. Sieniretki, Jättiläinen, Lieksa!, Sooloilua). Tatu Siivonen kuuluu Kaj Chydeniuksen luottolaulajiin ja hän onkin konsertoinut ja laulanut yhdessä säveltäjämestarin kanssa niin lavoilla kuin levyilläkin vuodesta 2002. Tatun vuonna 2019 alulle panema monologiesitys HÄMÄRÄTUNNIN ROMEO Heikki Turusen teksteistä ja Kaj Chydeniuksen sävellyksistä jatkaa ohjelmistossa. Joukkuelajit ja frisbeegolf lähellä sydäntä.
Tatu kuvailee suhdettaan Queen:iin näin:
”There can be only one!” says Highlander and The Queen is the one for me.