fbpx

Hei musikaalin ystävät! Yleisömäärää on olemassa olevista rajoituksista johtuen rajoitettu puoleen. Olemme tehneet parhaamme, jotta saisitte turvallisesti nauttia esityksestä. Kaikki myynnissä olevat esitykset 20.8. ja 4.9. välisenä aikana toteutetaan suunnitelmien mukaisesti ja tämän takia toivomme, että luette ja noudatatte seuraavia ohjeita: (LINKKI)

REETTA KORHONEN

Reetta Korhonen We Will Rock You -musikaali
Ensemble (Swing)

Reetta on monipuolinen esiintyvien alojen ammattilainen. Svenska Teaternin ja Messukeskuksen Mamma miojen lisäksi hänet on nähty musikaaleissa mm. Turun Samppalinnassa ja Kaupunginteatterissa ja Linnanmäen Peacock-teatterissa useaan otteeseen, sekä taustalaulajana UMK:ssa (2013, 2016, 2017) ja Euroviisuissa (2013,2016). Reetan voi bongata myös ääninäyttelijänä ja mainoksista. 

Reetta kuvailee suhdettaan Queen:iin näin:
Queen on Madonnan, Abban ja Guns ’n Rosesin ohella yksi merkittävimmistä musiikillisista vaikuttajista, joihin kaikki musaestetiikkani perustuu. Radio Ga Ga oli hurja musavideo lapsena ja soitin Queenin kokoelmat naarmuille. Ei pidä myöskään unohtaa Wayne’s Worldin legendaarista autokohtausta – you better bang your head when the riff droooooops!

TAKAISIN