fbpx

Hei musikaalin ystävät! Yleisömäärää on olemassa olevista rajoituksista johtuen rajoitettu puoleen. Olemme tehneet parhaamme, jotta saisitte turvallisesti nauttia esityksestä. Kaikki myynnissä olevat esitykset 20.8. ja 4.9. välisenä aikana toteutetaan suunnitelmien mukaisesti ja tämän takia toivomme, että luette ja noudatatte seuraavia ohjeita: (LINKKI)

JERO MÄKELÄINEN

Ensemble (Swing)

Jero Mäkeläinen on valmistunut tanssijaksi Turun konservatoriosta. Jeron on voinut nähdä Helsingin kaupunginteatterin kuin myös Tampereen työväenteatterin Kinky Boots -musikaalin enkelinä. Lisäksi hän on esiintynyt drag-tanssijana Marko Vainion Divet and the dreamgirls esityskokonaisuudessa Suomessa ja Edfringe -festivaaleilla Skotlannissa.

Jero on viime vuosina esiintynyt Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, Suomen kansallisoopperan Nenä-oopperassa, Kouvolan Teatterin Poikamiesboksissa sekä Divetshow:ssa. Lisäksi häntä on voinut nähdä tanssimassa Antti Tuiskun kiertueilla sekä televisiossa muun muassa Uuden Musiikin Kilpailussa, Idolsissa ja artistien musiikkivideoilla. Jero on lisäksi toiminut tanssijana ja tanssinopettajana risteilyaluksilla. 

We Will Rock You -musikaalilta Jero odottaa vauhdikkaita tanssikoreografioita ja haastavaa laulettavaa, joka ei liene ongelma, kun kyse on Queenin musiikista.

TAKAISIN