fbpx

ALEKSI AROMAA

Aleksi Aromaa We Will Rock You -musikaali
Ensemble (Galileon ja Khashoggin sijaisnäyttelijä)

Aleksi Aromaa on teatterin ja musiikin ammattilainen. Hän on työskennellyt teattereissa yli kymmenen vuoden ajan tehden rooleja monipuolisesti eri tyylilajien ympärillä. Vuosina 2017-2019 hän oli kiinnitettynä näyttelijänä Hämeenlinnan teatterissa. Merkittävimpiä rooleja ovat olleet Frank McCourt (Seitsemännen portaan enkeli), Basisti (Tänä iltana kaikki hyvin), sekä Rauli 

Badding Somerjoki (Paratiisi). Laulajana ja muusikkona Aromaa on vaikuttanut pitkään tehden yhteistyötä eri bilebändien ja big bandien kanssa. Hän oli mukana tekemässä suosittua Local Voices- kollektiivin tuotantosarjaa Hämeenlinnan Verkatehtaalle. Sähkö- ja kontrabassoa hän on soittanut lukuisilla levytyksillä sekä teatterilavoilla.

Aleksi kuvailee suhdettaan Queen:iin näin:
”Löysin Queenin LP:n isosiskoni levyhyllystä 90-luvun alussa. Freddien ääni, tulkinta ja eläytyminen vei välittömästi mukanaan ja vaikutun yhä edelleen hänen musiikistaan”.

TAKAISIN